Oltiin kaapelitehtaan pentunäyttelyssä helmikuun alussa 2008. Diego oli just viikkoa aikaisemmin täyttänyt huimat 6kuukautta, eli kunnon pieni terroristi... Draamaa oli jo ennen näyttelypäivää. Osallistujia oli niin paljon, et järjestäjät joutuivat siirtää sitä viikolla eteenpäin. Voi h...tti! Mulla olisi töitä silloin! Paniikkisoitto duuniin, jossa mun ihanat pomot onnex järkkäs mulle sen päivän vapaax. ( I love you guys)  Mut asiaan...

Diego inhosi kun mä pesin sitä. Pieni raukka itki sydäntä särkevästi kun mä huuhtelin shampoota siitä. Heti pesun jälkeen se hyökkäsi eteiseen ja alkoi kuivata itseään likaiseen eteisen mattoon. Oh Nou! Onnex mitään ei tarttunut. No lopulta me saatiin se näyttelykuntoon.

Näyttelypäivän aamu tuli. Ajettiin paikan päälle ja purettiin kamat autosta. Odoteltiin hermostuneena Kirsiä (Diegon kasvattajaa) pihalla... Mentiin sisälle kauheen ryysiksen keskelle valmistelemaan Diegoa kehää varten. Mä juoksutin Diegosta pahimpia höyryjä ennen kehää ja olin tosi hyvällä fiiliksellä menossa sen kanssa sinne, koska se keskitty täysillä vaan mun kanssa tekemiseen. Kehä oli taas puoltoista tuntia myöhässä.("harvoin") Rupesi olemaan tosi tylsää vaan odotella. Kirsillä oli onneksi häkki mukana niin saatiin Tirppuli sinne vähän huilimaan ennen kehää. Kun meijän kehä lopulta koitti en meinannut pysyy nahoissani, niin paljon mä halusin sinne. ( Yllätin ittenikin! Ennen jännitin niin lujaa, et meinasin paskoo alleni) Kehä oli ihan törkeen liukas. Sai juosta tosi varovasti ettei vetänyt naamoja. No eka kierros vedettiin ihan himmeitä kenguruloikkia. Mä aattelin, et se siitä. Muutenkin kattelin ja ihailin niitä muita, enkä uskonut sijoitukseen. Mut en voinu ku nauraa ihan kippurassa mun pienelle rimpula peppuselle kengurulle. Mä olin tosi järkyttynyt siitä miten keskittyneenä Diego teki mun kanssa töitä. Sehän oli vasta puolvuotias!!

Toka kierros meni ihan nappiin kuten myös arvosteluosuus. No sitten tuli taas aika, että oltiin kaikki babyurokset samaan aikaan kehässä. Vikat kierrokset ympäri. Tuomari Maija Mäkinen vaihto parin koiran paikkaa. Yht´äkkiä mä hiffasin, et mehän oltiin jonon ekana. Mut enhän mä mitään tajunnut. Aattelin, et se varmaan siirtää meijät jonon vikaksi. Katoin mutsia ja Kirsiä. Molemmat oli jännittyneinä kehän laidalla...

Seuraavaksi mä tajuun, et se tuomari tulee kättelemään ja onnittelemaan mua... Whatta fuuck...??!! Maikku hyppää halaamaan mua ja onnittelemaan, sen pikkukaveri tuli toisex. Enkä mä vielkään oikein tajunnut, et mitäs tässä nyt tapahtu... Pikku hiljaa mun tajuntaa hiipi ajatus. MEHÄN VOITETTIIN!!! Ihan hullua! Edelleen ihan pihalla... Meen kehästä ulos. Mutsi ja Kirsi onnesta sekaisin. Mennään kädet täristen(molemmilla) Kirsin kanssa harjaamaan vielä vähän Diegoa, ennen parasuros-kehää.

7-9kk poitsuissa on vaan kax osallistujaa, joten se menee nopeesti. Taas tulee aika mennä kehään... Pari kiekkaa kehää ympäri... Taas se (tuomari) tulee mua kohti. Mä aattelen et: " Mitäs-mitäs?" Ei ole totta??!! Me voitettiin. Törkeen hienoa!!! TAAS odotellaan... Ollaan oltu aamusta asti. Kirsin kanssa jutellaan siitä, et jos (HUOM!JOS) Diego tulis ROP:ksi, niin se tietää kolmen tunnin lisäodottelua. Oh nou! Mä oon ihan valmis lähtee himaan nukkumaan. Mut kun ROP-kehän aika tuli vastassa oli todella kaunis, vanhempi ja valmiimpi ikiliikkujan typykkä josta tuli Rop-pentu ja Diegosta tuli VSP. Halailtiin ja onniteltiin toisiamme kehässä ja sen ulkopuolella. Olin onnellinen ja helpottunut. Pelkkä babyluokan voittokin olisi riittänyt, mutta VSP!! Ja me päästäisiin nukkumaan päikkäreitä. Tirppu oli jo tosi väsynyt, kiukkunen ja kärsimätön. Meillä oli hienon hieno päivä! Se oli enemmän kun uskalsin toivoakkaan...